Arkiruokaa,  Viikonloppuruoat

Tofua ja perunamuusia

Tämä annos on yksi minun suosikkiresepteistäni, kun kaipaan comfort -ruokaa. Alun perin olen maistanut tätä annosta vuosijuhlilla mutta minulle tämä on jäänyt arki- ja viikonloppuruoaksi. Rapeaksi paistettu tofu, herkullinen tomaattikastike, silkkinen perunamuusi ja pehmeät munakoisot täyttävät vatsan ihanasti. Perunamuusiin saa lisättyä kasviksia lisäämällä 3 porkkanaa joukkoon. Tätä reseptiä saa myös nopeutettua vaihtamalla munakoisot kesäkurpitsaan ja hyödyntämällä, esimerkiksi pakastemuusia tai perunamuusijauhetta ja valmiiksi maustettua tofua.

4 annoksen ainekset

Tomaattikastike
1 prk pelati-tomaatteja tai tomaattimurskaa (390 g)
1 pieni salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl punaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
Tofu
500 g tofua
Margariinia paistamiseen
2 rkl gluteenitonta soijakastiketta
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl juustokuminaa
Perunamuusi
1 kg perunoita
1 l vettä
2 dl valitsemaasi maitoa
1 rkl voita
(3 porkkanaa)
Munakoiso
2 kpl munakoisoja
Oliiviöljyä
Suolaa

Ohje

  1. Aloita leikkaamalla kaksi munakoisoa viipaleiksi ja laita ne leivinpaperin päälle pellille. Ripottele suolaa munakoisojen päälle ja anna niiden itkettyä 20 minuuttia.
  2. Kuivaa tofu ja pilko se viipaleiksi. Laita tofu astiaan ja lisää tofun joukkoon 4 rkl soijakastiketta, ½ tl kurkumaa ja ½ tl juustokuminaa ja anna maustua 15 minuuttia.
  3. Laita 1 litra vettä kiehumaan kattilaan. Kuori 1 kg perunoita ja halutessasi 3 porkkanaa. Laita nämä kiehuvaan veteen noin 15–20 minuutiksi, kunnes perunat ja porkkanat ovat pehmeitä.
  4. Pyyhi suurin osa suolasta munakoisoista talouspaperilla ja sivele niiden päälle oliiviöljyä runsaalla kädellä. Paista 225 asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia ja ota pois kullanruskeina.
  5. Pilko pieni salottisipuli ja valkosipulin kynsi. Kuullota nämä oliiviöljyssä kattilassa. Lisää joukkoon 1 prk pelati-tomaatteja tai tomaattimurskaa (390 g), 1 tl suolaa, 1 tl kuivattua basilikaa, 1 tl kuivattua oreganoa, 1 tl punaviinietikkaa ja 1 rkl hunajaa. Murskaa tomaatit haarukalla tai sauvasekoittimella.
  6. Paista tofut rapeiksi pannulla voissa tai öljyssä.
  7. Ota perunat ja porkkanat pois liedeltä ja valuta kiehuva vesi pois. Survo perunat silkkiseksi muusiksi perunasurvimella. Lisää joukkoon 2 dl maitoa ja 1 rkl voita. Mausta suolalla.
  8. Tarjoile kaikki kuumana ja nauti!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *